PALVELUSOPIMUS

Varaamalla Lumolanden palveluita, hyväksyt palvelun ehdot. Tutustuthan siis huolella palvelusopimus sivuun!

Jos sinulla on palvelusopimukseen liittyviä kysymyksiä, ota rohkeasti yhteyttä. Yhteystiedot löydät tästä linkistä.

  1. Kaikki terapiassa ja valmennuksessa sekä ohjauksessa käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia. Tämä koskee myös terapeutin tekemiä muistiinpanoja, jotka säilytetään lukollisessa kaapissa. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa asiakkaan itsensä tai jonkun toisen ihmisen henki tai turvallisuus on selkeästi uhattuna. Näissä tilanteissa terapeutti harkintansa mukaan kertoo asiasta kolmannelle luottamukselliselle osapuolelle, kuten asiakkaan läheiselle tai viranomaiselle.
  2. Taideterapiasuhteet eivät ole potilassuhteita vaan asiakassuhteita. Asiakassuhdetta säätelee kuluttajansuojalaki. Asiakassuhteessa Lumolande sitoutuu palvelun ammattimaiseen suorittamiseen, mutta ei voi taata palvelun tuottavan asiakkaan toivomia lopputuloksia.
  3. Asiakkaiden nimistä, puhelinnumeroista, sähköpostiosoitteista ja katuosoitteista muodostetaan asiakasrekisteri, jonka säilyttämisessä noudatetaan tietosuoja-asetusta. Asiakasrekisteriä käytetään asiakastyytyväisyyskyselyihin, palvelun kehittämiseen ja Lumolanden omaan markkinointiin uutiskirjeen muodossa. Asiakas voi halutessaan kieltää tietojensa käyttämisen näihin tarkoituksiin. Asiakasrekisterin tietoja ei koskaan luovuteta kolmansille osapuolille.
  4. Asiakasta koskevia, terapiassa käytyihin keskusteluihin liittyviä muistiinpanoja ei tallenneta sähköisesti. Kirjalliset muistiinpanot hävitetään terapiasuhteen päättyessä. Terapiasuhde katsotaan päättyneeksi, kun asiakkaan viimeisimmästä käynnistä on kulunut 6 kuukautta.
  5. Mikäli asiakas ei saavu vastaanotolle/etävastaanotolle tai vastaa puhelimeen varaamana ajankohtana, häneltä laskutetaan normaali käyntimaksu. Jos asiakas peruu terapiakäyntinsä alle 24 tuntia ennen varattua aikaa, laskutetaan 50% käyntimaksusta. Poikkeuksena on lääkärintodistuksella todistettava sairastuminen, jolloin käyntimaksua ei veloiteta.
  6. Ryhmät/ Tapahtumat: Paikkavarauksen yhteydessä ryhmissä (5-12x) tulet saamaan laskun, joka tulee olla maksettuna ennen ryhmän alkua. Yhden päivän kursseista saat laskun ennakkoon ja illat maksetaan paikan päällä. Alle 24 tuntia ennen kurssin/tapahtuman alkua peruutetuista ilmoittautumisista perimme 50% osallistumismaksusta. Peruuttamatta jätetyistä ja samana päivänä (alle 12h) peruutetuista kursseista/tapahtumista lähetämme/veloitamme osallistumismaksun mukaisen maksun. Lääkärintodistuksella osallistumismaksu voidaan osaltaan palauttaa. Toimistokuluina pidätetään/laskutetaan kuitenkin 20€ tai todelliset tarjoilu- ja materiaalikulut, jotka ovat muodostuneet asiakkaalle varatuista hankinnoista. Jos peruutus tapahtuu järjestäjän puolelta, sovitaan korvaava kerta peruuntuneen tilalle.
  7. Tarjouspyyntöjen pohjalta tehtyjen, vahvistettujen varausten, peruutuksen voi maksutta tehdä kahta viikkoa (14pvää) ennen tapahtumaa. Tässä vaiheessa tapahtuman voi samalla tarjoushinnalla siirtää max. 6kk päähän kertaalleen. Jos varaus on tehty lyhyemmällä aikavälillä, se on sitova. Jos peruutus tulee alle kaksi viikkoa tapahtumasta peritään 50% sovitusta hinnasta. Jos peruutus tapahtuu järjestäjän puolelta, sovitaan korvaava kerta peruuntuneen tilalle.
  8. Muistutuslaskusta peritään 5 euron laskutuslisä. Terapia voi keskeytyä toistuvien maksuviivästyksien vuoksi. Laskun maksuehto on 14 päivää asiakkaan varaamasta terapia-ajasta laskien.
  9. Terapiasuhde päättyy missä tahansa vaiheessa asiakkaan niin toivoessa. Varaamalla ajan asiakas ei siis sitoudu jatkamaan terapiaa myöhemmin. Asiakkaalla on oikeus päättää asiakassuhde ilman perusteluita. Peruutus on kuitenkin hyvä tehdä peruutusehtojen mukaisesti. Pois jäänti ei ole peruutus.
  10. Terapeutti voi päättää asiakassuhteen harkintansa mukaan. Mikäli terapeutti päättää asiakassuhteen, asiakkaalla on oikeus pyytää perusteluita ja ohjeita uuden terapeutin etsimiseen.
  11. Mikäli joku terapiasuhteelle ulkopuolinen henkilö (esimerkiksi asiakkaan läheinen) on yhteydessä terapeuttiin liittyen asiakkaan asiaan, terapeutti kertoo tästä asiakkaalle. Ulkopuolinen henkilö ei saa tietoja terapia suhteesta.
  12. Vaikka terapian tavoitteina on asiakkaan auttaminen, Lumolande ei voi taata asiakkaan elämäntilanteen tai mielialan parantumista.
  13. Riitatilanteessa vahingonkorvausvastuu rajautuu asiakkaan maksamiin palvelumaksuihin.